Vlycha Bayn kauniin rannan yläpuolella, aivan
Lindoksen ulkopuolella sijaitsee Lindos Royal Resort. Hotellialue on rakennettu
muistuttamaan pientä kreikkalaista kylää, jossa voit nauttia auringosta,
uinnista, viihteestä sekä hyvästä ruoasta ja juomasta. Matkusta tänne perheen,
ystävien tai kumppanisi kanssa nauttiaksesi Rodoksen hiljaisemmasta ja luonnonkauniista
kaakkoisosasta.
Itse hotelli on rakennettu pienelle kalliolle,
jonka ympärille on sijoitettu rakennuksia, kauniisti nurmikon ja palmujen
keskelle. Siellä on myös useita uima-altaita, mm. kaksi aktiviteettiallasta,
kaksi rentoutumisallasta vain aikuisille, sekä erillinen lastenallas ja allas
kuudella vesiliukumäellä. Suurien uima-altaiden yhteyteen hotelli on rakentanut
myös pieniä siltoja, jotta sinun ei tarvitse aina kiertää altaita ja ne luovat
kodikasta tunnelmaa varsinkin iltaisin.
Jos tämä ei riitä sammuttamaan uintihalua, viihtyisä
pikkukiviranta sijaitsee aivan hotellin alapuolella, ja sitä pidetään itse
asiassa yhtenä saaren idyllisimmistä rannoista.
Hotellin henkilökunta järjestää erilaisia
ryhmätreenejä ja aktiviteetteja altaalla. Voit myös pysyä aktiivisena
tenniksen parissa tai kuntosalilla. Lapset pitää kiireisinä kansainvälinen
miniklubi. Iltaisin, pääosin kesä-syyskuun aikana, järjestetään viihdettä
teemailtoineen ja -esityksineen ja paljon muuta. Siellä on myös mukava
SPA-osasto, jossa voit hemmotella itseäsi erilaisilla hoidoilla. Jos haluat
ostaa yksinkertaisia asioita, hotellin tiloissa on minimarket.
All Inclusive -ohjelmasta voit nauttia
herkullisia ruokia ja juomia useissa paikoissa ympäri hotellia. Aamiainen,
lounas ja illallinen tarjoillaan pääravintolassa, välipaloja välissä.
Hotelli on noin 4 kilometrin päässä Lindoksen
kylästä, joka on yksi Rodoksen tunnetuimmista nähtävyyksistä. Sieltä löydät
pienen paikallisen keskuksen, jossa on kauppoja ja ravintoloita. Rodoksen
kaupunkiin on matkaa noin 45 km ja sinne pääsee helposti paikallisbussilla.
Tämä on hyvä hotelli erityisessä ja kaunissaa
ympäristössä, joka tarjoaa viihtyisän ja rentouttavan loman.